Vaikka kyse onkin kahdesta saman aikakauden teoksesta, yhteisiä piirteitä on yllättävän vaikea löytää. Hanhiemon tarinoita en edes milteipä lapsille suunnatuksi laskisi laisinkaan, sen verran karua tavaraa sieltä löytyy. Onneksi kirjaan sisältyy kuitenkin myös muutamia kaikkien tuntemia ja lasten rakastamia klassikkotarinoitakin, kuten Tuhkimo (tulipa muuten selville että Tuhkapyllyksikin tätä neitoa on nimitetty) ja Metsän nukkuva prinsessa, jonka Prinsessa Ruususena paremmin tunnemme.
Päällimmäiseksi jäi kuitenkin mieleen se, miten paljon pelottelua on tämä Hanhiemo tarinoissaan käyttänyt. Peukaloinen veljineen piilotetaan metsään ja he eksyvät lapsia syövän jättiläisen taloon, joka katkaisee omien tytärtensä kaulat yksi kerrallaan. Mainittakoon, että näin käy vahingossa - tarkoituksenahan oli tietysti eliminoida Peukaloinen kumppaneineen. Siniparrassa taas nuori tyttö menee naimisiin epäilyttävämaineisen miehen kanssa. Miehen menneisyys tulee kyllä selville, kun tyttö pääsee kurkistamaan miehen poissaollessa pieneen kamariin, josta löytyy, mitäs muutakaan, kuin seinille ripustettuja surmattuja naisia, ja lattia täynnä hyytynyttä verta.
Jokainen tarina päättyy onnellisesti. Ainakin jokaisen tarinan lopusta löytyvän pienen opetusrunon mukaan. Tässä esimerkkinä ote tuon edellämainitun Siniparran opetuksesta.
Jos utelias olet kauheasti,
sen maksaa mahdat sitä kalliimmasti.
On liian lyhyt huvi, houkutus,
ja katkera ja pitkä katumus.
Vaan kell' on on viisautta elon suomaa,
hän vallan vanhaksi tään tarun huomaa.
Jos kuinka ympäriltäs etsinet,
niin julmaa miestä enää löydä et.
Ja parran väri olkoon mikä lienee,
talon herraks' miehen tuskin tiennee.
Toivon että 1600-luvun lapset olivat niin fiksuja, etteivät saaneet elinikäisiä traumoja iltasaduistaan, vaan ymmärsivät hyvin tarinoiden pohjimmat tarkoitukset opetuksineen. Allekirjoittaneella tekee tiukkaa.
La Fontainen Eläintarinat sen sijaan kuulostavat aluksi niin lasten saduilta, ettei voi perinteisempää kuvitellakaan. Nämä melko lyhyet, muutaman sivun mittaiset kilpikonnista, norsuista ja jäniksistä kertovat runopätkät sisältävät kuitenkin ensivaikutelmastaan huolimatta jopa aikansa politiikkaa. Tai jos ei muuta, niin hyvää elämänviisautta ainakin. Tarinoissa näkyikin melko selvästi kaksi eri puolta. Lapset oppivat yksinkertaisten sääski vastaan leijona -tyyppisten allegorioiden avulla esimerkiksi, ettei pienuus ole yhtä kuin heikkous. Satua lukevat vanhemmat ovat taas löytäneet aikaansa kuvaavia tapahtumia, vallassa olevien henkilöiden kritikointia ja muuta vastaavaa, josta on ollut helpompi puhua söpöjen eläinten muodossa. Ja täysin ymmärrettäväähän tämä on - samaa ilmaisutapaa käytetään myös nykypäivänä esimerkiksi lasten animaatioiden avulla.
Näihin kahteen klassikkoon tutustuttuani kuvitelmani nostalgisista vanhanajan saduista romuttuivat lähes täysin. Eivät kuitenkaan ihan täysin - löytyihän sieltä joukosta myös niitä ihania, oikeita ja todella hyvin opettavia helmiä. Ja oli mielenkiintoista nähdä, miten erilaisia sadut todella olivatkaan nykypäivän puuhapete- ja maisa-tyyliseen imelään hömpötykseen verrattuna (vaikka itse pienenä lapsena mieluummin jälkimmäisiä olisinkin kuunnellut). Summa sum marum, nähtävästi aina aikakaudesta huolimatta tarvitaan lapsia varten järeämpiäkin pelottelukeinoja; joskus se oli kuolema, nykyisin viikkorahan pimitys tai joululahjojen saamattomuus.
4 kommenttia:
Olen myös lukenut vanhoja satuja ja pelästynyt tosissaan satujen sisältöä, punahilkka joka minulle pienenä kerrottiin oli jotain aivan muuta kuin oikea punahilkka jonka nyttemmin luin. Ihmettelen miten pentuna olen jättänyt ne painajaiset väliin... !
Nauroin "tuhkapyllylle" !:)) Hauska tietää millä nimellä Tuhkimoakin on kutsuttu, en jaksaisi uskoa että Disney- hömppä versioon tuota sanaa laitettaisiin.
Hieno teksti!!
Hyviä havaintoja, Essi!
Katsopa vaikka Tunturisuden susisivuilta, mitä hän sanoo Perraultin Punahilkasta ja myöhemmästä Grimmin veljesten Punahilkasta. Kurkkaa myös Wikipediasta, mitä Grimmin veljesten satukokoelmista sanotaan.
Jostain muualta olen lukenut, että ennen klassismia satuja kerrottiin yläluokkaisissakin piireissä, mutta klassismin aikana niitä pidettiin niin naiiveina, että ne sopivat lähinnä rahvaalle ja lapsille. Perrault merkitsi aluksi sadut poikansa nimiin, jotta häntä ei yhdistettäisi niin simppeleihin tarinoihin. Vielä romantiikan ajan Grimmin veljesten saduissakin on piirteitä, jotka kertovat, että tarkoitus oli viihdyttää myös aikuislukijaa. Seksiä ja väkivaltaa oli niin kuin nykyleffoissa - lasten ei ajateltu niitä tajuavan vaan keskittyvän tarinaan.
Kun teet vitoskurssin esseetä, ota vaikka selkoa La Fontainesta ja Perraultista ja tekstien mahdollisista kansansatutaustoista. Myös satujen funktiota (opettaa, viihdyttää, varoittaa...?) ja kohderyhmiä kannattaa pohtia tarkemmin. Ota saduista esimerkkejä, miten eri tavoitteet ja lukijakunnat on otettu huomioon.
Kiitos taustatiedosta, Eve!
Kävinkin jo kurkkaamassa tuon Tunturisuden susisivun, ja siellä olikin oikein mielenkiintoista juttua Punahilkasta.
Jätin Punahilkan kokonaan analysoimatta tuossa kirjoituksessani, lähinnä siksi kun ajattelin siitä jo puhuttaneen niin paljon. Tuolta sivulta löytyi kuitenkin paljon uutta tietoa, ja tuota Perraultin Punahilkkaa lukiessa en edes niin tarkasti ajatellutkaan yksityiskohtia.
Tällä hetkellä luen juuri yhtä susiin liittyvää romaania, jossa viitataan myös Punahilkan antamaan huonoon susikuvaan. Jos kirjoitan blogitekstin siitä, niin voisi mainita lisää Punahilkastakin.
Ovatpas aikoinaan kerrotut sadut rajumpia kuin niiden nykyajan versiot. Esimerkiksi tuosta Peukaloisen metsään piilottamisversiosta en ole kuullutkaan, mutta se hanhen kanssa matkustava Nils Holgersson (yksi versio Peukaloisesta) on hyvinkin tuttu ja tietysti myös naispuolinen vastine, Peukalo-Liisa, joka joutui naimisiin isolle rupisammakolle. Tosin hän pääsi pakenemaan kohtaloaan rupisammakon vaimona.
Ennen varmaan satujen tarkoituksena olikin olla enemmän opettavaisia kun taas myöhemmin ne ovat tulleet silkaksi viihteeksi. Tietysti myös nykyään saduissa on opetuksia, kuinka tulisi toimia ja esimerkiksi kohdella muita, kuten kaikki paha saa palkkansa jutut.
Hienosti pohdittu noita merkityksiä eri-ikäiselle kuulijalle. :)
Lähetä kommentti