perjantai 22. tammikuuta 2010

Hyvä kirja

Ilta-Sanomat oli lähes vuosi sitten listannut BBC:n malliin 100 kirjaa, jotka suomalaisen pitäisi lukea. Työtä olisi sillä saralla meikäläiselle paljon. Olihan siellä kuitenkin ainakin yksi kirja, jonka jo olen ahminut: Havukka-ahon ajattelija, sijalla 29.

Mutta mikä tekeekään kirjasta sellaisen, että se olisi pakko lukea? Millainen on hyvä kirja? Sellainen, jota suosittelisi toisille?

Vaikea sanoa. Ilta-Sanomien listaa katsellessa hyppää silmiin väkisinkin tutut klassikkoteokset Ylpeydestä ja ennakkoluulosta Sinuhe egyptiläiseen (joka oli muuten listalla vasta sijalla 99!) Ykkössijan kirjasta, Siunattu hulluus, en ole koskaan kuullutkaan. Lienee parasta googlettaa. Kyseessä näyttää olevan jo vähän vanhempi teos, vuodelta 1948. Tämä kyseinen romaani päättyy kuulemma seuraavaan lausahdukseen:

"Hyviä on vähän,
pahoja vielä vähemmän,
mutta meitä siunatusti hulluja on lukematon määrä."


Takaisin noihin suuriin kysymyksiin. Omasta mielestäni hyvällä kirjalla täytyy olla ainakin joku erinomaiseksi laskettava ominaisuus. Näin äkkiä ajateltuna sellaisena voisin pitää esimerkiksi poikkeksellista näkökulmaa, tai mielenkiintoisia henkilöhahmoja, joihin voisi samaistua. Jos kirja on saanut lukijansakin ajattelemaan uudella tavalla, täytyy kirjan olla edes melko hyvä. Ja kirja, jota lukiessa nauraa melkein kuollakseen, ei voi niin huono olla sekään.

Toisaalta olen lukenut kirjoja, joissa on sinänsä ollut mielenkiintoinen päähenkilö tai erikoinen katsantokanta, pitämättä kuitenkaan teoksesta kokonaisuutena. Ei se olekaan niin yksinkertaista.

Itse pidän luontoa yksityiskohtaisesti tarkastelevista romaaneista. Moni muu tällaisen kirjan lukenut sanoi, ettei kirjassa tapahtunut mitään. Monien mielestä hyvässä kirjassa täytyy olla toimintaa. Kirja jossa ei tapahdu vähintäänkin yhtä murhaa, ei ole kirja ollenkaan.

Osaa kirjoista suositellaan niin sanotusti sivistyksen vuoksi. Et ole sivistynyt, ellet ole lukenut kirjaa, jonka miljoona muuta suomalaista ennen sinua on lukenut. Tämähän kuulostaa jo ihan fiksulta. Me vähäpuheiset suomalaiset voisimme ottaa arkipäivän keskustelun aiheeksi vaikka Kalevalan, jos muuten on liian hiljaista. Senhän me kaikki ainakin oletettavasti olemme lukeneet. Mikäs sen mukavampaa, kuin keskustella kalevalamitan tendensseistä ja metrisestä variaatiosta tai Väinämöisen ja Joukahaisen suhteesta ympäröivään miljööseen.

Jos jostain voi olla varma, niin siitä, että mitään kirjaa ei voi (ainakaan hyvällä omallatunnolla) kehua eikä kritisoida lukematta sitä ensin itse. Ja kirjoja, niitä tosiaan riittää. Vai mitä, Pirkka-Pekka?

4 kommenttia:

Sienna kirjoitti...

Kävin katsomassa Iltasanomien listaa. Ihan kivastihan siellä on sekaisin sekä vanhoja klassikoita että uudempia teoksia. Ja jopa kaksi selvästi lastenkirjaa, Nalle Puh ja Peppi Pitkätossu olivat päässeet listalle ja vieläpä ihan hyville sijoille. Tosin ihmettelen sitä, että Annan nuoruusvuodet oli niinkin alhaalla kuin sijalla 62, sillä se nyt on yksi tyttökirjallisuuden klassikkoteoksista.

Mielestäni hyvässä kirjassa on koukuttava juoni, uskottavat ja edes jollain tavalla samaistuttavat henkilöhahmot, tosin olen sitä mieltä, ettei kaikkiin hahmoihin tarvitse pystyä samaistumaan ja eihän se olisi luultavasti edes mahdollistakaan. Omalla kohdalla myös miljöö ja tapahtumien aikakausi ratkaisevat aika paljon ja tietysti myös lajityyppi.

Olen tismalleen samaa mieltä, ettei kirjaa voi arvostella ilman, että on lukenut sen. Mutta tuo, että pitäisi lukea tietyt kirjat, jotta voisi sanoa olevansa sivistynyt… no enpä tiedä. Mikä velvollisuus on lukea ne kirjat? Ja miten kirjan lukeminen voi määrittää sivistyneisyyden tason?

Unknown kirjoitti...

Kai tiettyjen klassikoitten lukeminen kuuluu eräänlaiseen kulttuurintuntemukseen. Kuitenkin esimerkiksi kouluopetuksen mahdollinen pakollisten kirjojen lista herättää kiihkeitä väittelyitä, samoin muutama vuosi sitten aloitettu keskustelu siitä, olisiko hyvä suositella jonkinlaista klassikkokaanonia ajokorttina suomalaisuuteen.

Essille suosittelen listan kirjailijoista omaa suosikkiani (joo, muistan keskutelun siitä, mitä voisi esimerkiksi antaa kirjalahjoiksi...) Ian McEwania sekä Annie Proulxia. McEwanin Sovitus on tehty leffaksikin, samoin Proulxin Laivauutisia.

Iloisin terveisin nimimerkki "Miten omituinen höpöttäjä voi puhua nopeammin kuin minä?"

Essi kirjoitti...

Kiitos vinkeistä, Eve. Täytyypä tutustua noihin kirjailijoihin paremmin.

Höpöttäjän vikaa tosiaan teissä molemmissa! Sitä se kirjastoissa pyöriminen teettää. :D (Tämän voi taas lukea niihin sanomisiini joita ei kannata ottaa tosissaan.)

Essi kirjoitti...

Miten voinkaan olla näin tyhmä! Listan kirjathan olivatkin kirjailijan nimen mukaan aakkosjärjestyksessä! *hakkaa päätään seinään*